Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sähly. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sähly. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. syyskuuta 2009

Treenipäivä 27

Flunssa voitettu! Treenit jatkuu ja "kevyenä" aloituksena tunnin sählyt. Saa nähdä, kun salille pääsee, että kunka paljon on tulokset tippunut kahden viikon sairastelun jälkeen. Ei masennuta vaan jatketaan täysillä eteenpäin kohti skabaa.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Treenipäivä 24

Sähly treeni. Hieman oli lonkassa ja polvissa tuntemuksia, saa nähdä miltä huomenna tuntuu.

tiistai 25. elokuuta 2009

Treenipäivä 21

Vuorossa oli hikinen sähly. Paljon sai juosta kun oli yhteensä 5 pelaajaa. No ainakin sai hyvän treenin.

tiistai 18. elokuuta 2009

Treenipäivä 19

Sähly alkoi pitkästä aikaa ja tuntemukset olivat sen mukaiset. Hyvä että pääsee vähän muutakin treeniä tekemään kuin salia ja rummuttelua.